Moikka, ja pahoittelut laiskasta päivittelystä. Oon ollu viime viikot niin menossa etten ole ehtinyt tänne tulla kertoilemaan. Kävin viime viikolla Joensuussa olemassa muutaman päivän. Oli yllätyssynttäreitä ja mökkisaunailtaa ja bänditreenejä ja baari-iltaa.. Melko kiva miniloma!

Synttärisankarin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun odotettiin hänen kotona 12 kaverin ja armeijalastillisen herkkuja kanssa ! Epäusko vaihtui nopeesti iloks ja koko illan tunnelma oli hyvä! Keskiviikkoiltana kävin tosiaan mökillä saunassa, olinkin kaivannut sitä! Sieltä olis saanut ihania kuvia, harmi kun ei kamera lähtenyt mukaan.. Meidän mökki on tosi sympaattisen romanttinen paikka iltasin! Nyt tiukkaa työntekoa vielä muutama päivä, ja sitten miun pikkuyksiö täyttyy rokkikansasta kun nokka on kohti Ruisrockia!

---

Oon viime aikoina lukenu kaks huikeeta kirjaa! Vaikka en täällä yleensä mitään kirja-arvosteluja harrasta, niin haluun jakaa teille mielipiteeni Paolo Coelhon Alkemistista ja Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta.

Alkemisti on kertomus miehestä, Santiagosta, joka työskennellessään paimenena saa unissaan näyn Egyptin pyramideilla sijaitsevasta aarteesta. Hän lähtee etsimään aarretta, mutta matkallaan hän löytääkin sydämensä. Hän opettelee lukemaan maailmankaikkeuden kieltä, ja seuraamaan ennusmerkkejen viitoittamaa tietä määrätietoisesti. Toisin sanoen, teos kertoo itsensä ja omien haaveiden kunnioituksesta, ja arvostuksesta maailmankaikkeutta kohtaan.

Sain Alkemistin synttärilahjaksi pari vuotta sitten, ja siitä asti se oli ollut kirjahyllyssä koskemattomana. Kirja kiinnosti, mutta löysin aina jonkin syyn jättää se aloittamatta. Nyt kun muutin tänne, otin sen mukaani ihan vain siksi että "olisi jotain tekemistä silloin kun on tylsää". Uppouduin huomaamattani siihen aivan täysin. Coelhon kauniit kuvailut ja sanavalinnat saivat lumoutumaan; näin selkeästi mielessäni loputtomat hiekkadyynit ja aavikon, toivon ja luottavaisuuden paimenpojan seuratessa elämäntietään. Pidin Alkemistissa erityisesti siitä, miten tuoreella otteella se on kirjoitettu. Kirja on täynnä ajatonta viisautta.

"Elämäntietään seuraava osaa kaiken minkä tarvitseekin osata. Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko."
 

Ja sitten Teemestarin kirjaan. Emmi Itärannan esikoisteos on pelottavan todentuntuinen kertomus siitä minkälainen paikka maailma vois olla meidän jälkeemme. Millaista elämä on kun maailmasta on loppumassa öly ja vesi ja valtio säännöstelee veden käyttöä rankalla kädellä? Päähenkilö Noria on valmistumassa teeestariksi. Hänen isä on käymässä vanhaksi, ja teemestarien pitkään varjeltu salaisuus siirtyy hänen käsiinsä. Teemestarin runsas vedenkäyttö kerää armeijan katseet aikana jolloin vettä ei saa muuten kuin armeijan luovuttamana. Samaan aikaan Noria löytää entisajan kaatopaikalta, teknologialaitteiden kasasta viestejä satojen vuosien takaa, ehkä ajalta jolloin oli vielä lunta ja vettä.

Teemestarin kirjassa oli davincikoodimaista onko tämä totta vai keksittyä-tunnelmaa. Itäranta ei liioittele, ei kerro liikaa, mutta raottaa vähän sitä maailmaa jollainen voisi meitä odottaa nykyisten tapojemme seurauksena. Teos ei ota kantaa, mutta kertoo kaunistelemattomasti miten holtiton kulutuskulttuurimme näkyy vielä satojen vuosien päässäkin: jäteröykkiöitä täynnä muoviromua, kuravettä joilla yritetään pitää lapset hengissä paremman puutteessa, elintarvikeköyhyyttä.. Kertomus herättää ajattelemaan pidemmälle. Onko tämä se mitä haluan jättää jälkeeni?

"Te uskotte että kaiken voi omistaa", isä sanoi. "Että valtanne ulottuu kaikkialle. Ja kuitenkin on asioita, jotka eivät suostu ihmisten kahleisiin."

Voi video kun rakastan tätä huolettomuuden tunnetta rinnassa ja vastaantulijoiden ilmeissä. Kävin kävelee joen rannassa, ja tuli tosi hyvä mieli kun nautti vaan olostaan. Iltapäivällä kävin kattoo Motoran, tai lähinnä Ainon tanssia, ja yllätyin miten hauskaa viihdettä kansantanssi voi olla! Kekseliäitä koreografioita ja rentoo meininkii.

Huomenna olis suunnitelmissa alotella iltaa tyttöjen kaa drinkkejen rakentelun merkeissä. Jossain vaihees nokka suuntautuu sit kohti keskustaa. Joensuu on ihana aina kun on joku massatapahtuma. Koko kansa on niin hervottomalla ja kuplivalla päällä että ei voi kun viihtyä. Olispa lämmintä ja aurinkoista!

Oon menos keskiviikkona silmäleikkaukseen. Tuntuu hassulta, et se on jo nyt kun vielä vähän aikaa sitte sitä vaan mietti ja jännitti. Nyt ei oikeestaan jännitä, mut veikkaan et saan just ennen leikkauspöydälle menoa jonkun paniikkikohtauksen että eieiei onko pakko. Saa nähdä! Luultavasti näytän vähän demonilta sen silmän osalta sitten  muutaman viikkoa..

Saa kommentoida, ja hei heittäkää joku haaste ! Haluisin kuulla teidän vapputunnelmia :)

Hirmu vähän mie täällä blogin puolella kertoilen mitä miun arkielämässä tapahtuu ja mitä miulle kuuluu. Vaikka jotakin voi ollakin aistittavissa novellikyhäelmissä mitä tänne raapustan. Nyt tuli kuitenkin tarve ja halu avata vähän yksityiskohtasemmin elämässä tapahtuvia asioita. :)
Sain muutama viikko sitten tiedon, että olen ensi kesän Muumimaailmassa tarjoilijana. Sinne hakeminen oli vähän kuin kokeilu, en uskonut että olisin saanut kutsua edes työhaastatteluun. Mutta toisin kävi, kävin Naantalissa Hattivattientalossa vakuuttamassa haastattelijan vahvalla ruotsin kielellä ja hitusen haparoivalla englannilla. Viikko siitä tuli tieto, että minut on valittu koko kesäksi työskentelemään muumien kanssa!

 

kuva:  http://weheartit.com/entry/9329471

Edessä on siis muutto Turkuun kesäksi. Eka kerta kun lähden kokeilemaan itsenäistä elämää. Sain kämpän vuokrattua pyöräilymatkan päästä keskustaa, uudelta opiskelija-alueelta. Kämppä on nätti ja avara yksiö ja oon innoissani muutosta! Hymy leviää kun mietin kaikkia niitä kauniita kesäaamuja kun juoksen Aurajoen rannassa ja sitä toivottavasti mukavaa työporukkaa joka on Muumimaailmassa :) Kivaa päästä näkee Turun kesämeininkejä. 

Hassuahan se on ja hieman pelottavaakin, että lähtee yksin vieraaseen kaupunkiin ja kaikki tutut ja kaverit jää tänne. Varsinkin kun viime kesän vietin aktiivisesti istuen illanvietoissa myöhään, ja kaikille kavereille pystyi soittamaan ja tunnin varoitusajalla löytyi jotain tekemistä. Tilanne tulee olemaan ihan erilainen Turussa, mutta uskon että työporukasta tulee uusia kavereita. Miusta tää on huikee mahdollisuus. Ja tällä hetkellä vihaan Joensuumeininkejä ja loputonta juorurinkiä niin paljon että tosi vapauttavaa päästä kesäksi muualle !

Lopuks haluaisin kuulla mielipiteitä siitä, lukisitteko mielellään myös vähän vähemmän abstraktimpia tarinointeja täällä? Oon kokenu vähän kriiseilyä tän blogin suhteen, kun ei kuule kommenttia siitä kuka lukee, mitä lukee tai lukeeko laisinkaan, ja tästä on muokkautunut nyt lähinnä tämmönen tuntojen purkamisväline. :D Kehitysideoita?

 

Nätti tyttö aamuisissa kuvissa on Aino.

Miun mieliala kohentu heti kun aurinko alko näyttäytyy. Vaikuttaako toi ihana kevätilma teihin? Jotenkin tuntuu et porukka hymyileekin enemmän kadulla kun kävelee vastaan. Suomen kansa herää koomastaan.
Miulla alko loma ja tämän ekan viikonlopun rentouduin.
Kohta lähden töihin viideks päivää.
Sitä ennen teen ruokaa ja käyn herättää veljeni avaamalla sen verhot et se herää auringonpaisteeseen.
Enkö oo ärsyttävä.

Odotan omenapuiden alla. Lupasit tulla heti kun pääset töistäsi. Lupasit myös satoja muitakin asioita, mutta et sinä niitä toteuttanut. Ei tämä ole vaivan arvoista enää, mietin sanat päässäni ja olen valmiina katsomaan sinua silmiin.Katson haikeana nuorta katumuusikkoa, joka vaihtaa soitintaan tiuhaan tahtiin, jammailee laulaessaan ja napsuttelee sormiaan. Olisinpa minäkin noin vapaa. Kiertelisin ympäri kaupunkia ja nauttisin, eläisin suunnittelemattomasti päivä kerrallaan pienillä varoillani. Kävelisin Ateenan kauniisti valaistua rantaa pitkin, kun muut nauttisivat ruuasta. Silloin sinä saavut, vihreässä maihinnousutakissasi sen näköisenä, kuin olisit juuri sängystä noussut.
"Anteeksi kulta, töissä oli kiirettä, yksi Riikka tarttes apua kopiokoneen kanssa ja sitten oli vielä tuotantoryhmän kokous ja..", selität katsomatta minua silmiin. Minä katson ja kerään rohkeutta. Mietin sitä vapauden tunnetta, josta äsken haaveilin. "Kuule, mun on kerrottava sulle..", aloitan, mutta sinä et vaikene.

Kotona meitä odottaa kaksi kissaa, Kasperi ja Jesperi, jotka maukuvat polviemme juuressa meidän astuessa ovesta sisään. Sinisellä matolla näkyy märkä läntti ja huomaan Jesperin näyttävän nololta. Silitän molempia hetken. Sinä et ole vaiennut vieläkän. Mietin salaatko jotain ylitsevuotavalla käytökselläsi. Laitan stereoihin soimaan englantilaista jazzia, josta välittyy savuisen klubin tunnelma. Kuvittelen itseni Thames-joen varrelle, roikun kaiteen yli ja syötän jo valmiiksi pulleita sorsia pullanmuruilla. On kylmä ja kääriydyn villakangastakkiini tiukemmin, haluaisin pelastaa nuo sorsat talvelta. Jospa perustaisin sorsatarhan, missä ne saisivat syödä joka päivä pullanmuruja.. "Otatko soodavettä?", kuulen sinun kysyvän. Nyökkään, mutten tiedä mille, sorsille vai sinulle. Äkkiä nousen ylös ja huikkaan sinulle muistaneeni pyykit, jotka jäivät pesutuvan pyykkinarulle. Juoksen alas portaita ja juoksen ehkä kilometrin sen jälkeenkin. Mekkoni helmat lepattavat lämpimän ilmavirran kulkiessa kehoni lävitse. Pysähdyn rannalla istuvan katumuusikon luokse. Hän soittaa haikeaa sävelmää. Tasaan hengitystäni hetken, sitten hymyilen ja sanon hänelle: "Ota minut mukaasi".

Kauneus kumpuaa siitä miten kohtelee toisia ihmisiä

Oon innoissani keväästä ja siitä ku joutuu siristään silmiään ulkona ku paistaa nii kirkkaasti.

(Kosketus)näyttöelämä

Kahden viikon internetittömyys on aiheuttanut kaikesta paitsi jäämisen ahdistusta. En pysty lukemaan Iltalehden sivuilta mitkä ovat tämän kevään uusimmat toppatakkityylivinkit tai turhimmat julkkikset. En näe skandaalivideoita, jossa joku ylisyönyt laulaa huonosti hittibiisiä ja koettaa saada hyväksyntää. Kahden viikon ajan olen jäänyt paitsi presidenttiehdokkaiden ulkonäön solvaamisesta Facebookissa, ja nettikeskustelujen kauhisteluista siitä, miten Antonio Flores ei missään nimessä voisi edustaa Suomea Linnan juhlissa. Alkaa tuntua siltä, että se mistä olen jäänyt paitsi, on jotain täysin merkityksetöntä.

Hämmästyin, miten paljon kaipasin netin ja sosiaalisen median tuomaa turvaa. Turvaa siitä, ettei oikeasti tarvitsekaan osata kohdata ketään, että voi kuvitella olevansa sosiaalinen laittamalla hymiöitä naamakirjakeskusteluun. Merkit toistensa perään tai dialogi, jossa heitellään youtubelinkkejä peräjälkeen ei ole mielestäni rikasta vuorovaikutusta. Nykykommunikaatiosta puuttuu aito kohtaaminen, aito hymy, aito mielipide ja aito läsnäolo. Itsensä alkaa tuntea melko samantekeväksi, kun kaikki yhteydenpito on sähköistä, eikä mikään tai kukaan enää kosketa.

Kahden viikon aikana olen kuitenkin huomannut, miten hyvää netittömyys tekee ihmiselle. Voi toki kysyä, onko suhteeni nettimaailmaan koskaan ollut terve, kun siitä erossa oleminen on aiheuttanut ensin näinkin suurta erotuskaa ja lopulta helpotusta. Olen loppujen lopuksi nauttinut olostani; mikä on parempaa kuin ystävä joka tulee teelle, tai ystävä jolle voi soittaa ja kuulla hänen äänensä rohkaisemassa että kyllä sie siihen pystyt. Ei mikään. Mikään ei voita sitä fiilistä, että kokee tulleensa kohdatuksi ja saa itse kohdata toisen.