torstai 12. tammikuuta 2012

Hymyilemme nätisti, kun joku tulee kohti

"Turhaa", hän sanoi ja pyöritteli lusikkaa jo tyhjäksi juodussa kahvikupissaan. Valunut kahvi oli tehnyt kupin reunaan ruman kuvion.
"Mikä on turhaa?", poika kysyi ja katseli ulos ikkunasta. Hänen aksenttinsa oli italialainen.
"Se on turhaa, että kaikki vain miellyttävät toisiaan. Kertovat asioita joita eivät tarkoita, kehuvat vain koska se kuuluu etikettiin ja sanovat kaiken olevan hyvin vain etteivät kuormittaisi muita. Miellyttämistä, sietämätöntä miellyttämistä, sanon minä."
Hän suuntasi myös katseensa ulos. Siellä ei oikeastaan ollut mitään nähtävää, mutta hän teki niin, jottei poika tuntisi oloaan epämukavaksi. Ei hän ennen ollut välittänyt, miltä tuosta pojasta tuntui. Oli vain tullut hänen asuuntoonsa, heittänyt kengät pöydälle ja syönyt mitä jääkaapista löytyi. Eikä poika ollut koskaan valittanut. Miellyttäjä.
"Mistä päättelet, että ihmiset sanovat asioita vain miellyttääkseen? Kyllä monet tarkoittavatkin, kun kehuvat", poika vastasi ja tutkaili tytön kasvoja. Niistä näkyi turhaantuneisuus ja järjetön kiire. Kiire tulla joksikin, joka hän ei koskaan tulisi olemaan. Valmiiksi.
"No koska ei mikään ole enää aitoa. Kaikki hymyt, joita tapaan koulussa, kaupungilla, kotona ja työpaikalla, ei ne ole aitoja. Niiden takana on jotain. En tiedä mitä." Häntä ärsytti pojan sinisilmäisyys. Hän eli elämäänsä tyytyväisenä vanhassa 50-luvun kerrostalon nurkkahuoneistossa ja maalaili päivät pitkät. Hänellä oli loputtomasti aikaa, eikä häntä liiemmin ärsyttänyt kaupan kassan väkinäinen hei-3,20-hyvää päivänjatkoa- litania. Tytön se sai kiehumaan. Hänen teki mieli ravistella kaikkia ja huutaa ettekö te vittu tajua. Sen sijaan hän nousi ja kävi tilaamassa uuden kahvin.

"Se olet sinä joka elät sumussa", poika sanoi yhtäkkiä kääntymättä tyttöä kohti. "Olet uskotellut niin pitkään itsellesi ettei kukaan välitä, ettet näe ihmisiä ympärilläsi. Jos uskaltaisit muuttaa ajatteluasi huomaisit, että hymyt ovat aitoja, mutta sinä et ole vain nähnyt niitä. Ja jos uskaltaisit laskea suojauksesi hetkeksi ymmärtäisit, että kaikki ovat lähelläsi, mutta et ole vain tuntenut heitä. Lopettaisit itsesi kiusaamisen."
Tyttö ymmärsi, että hänen sanoissaan oli jotain perää. Ei poika olisi antanut hänen viettää tiistai-iltoja luonaan, ellei hän olisi halunnut sitä. Ei hän olisi tässä nytkään, jos hänellä olisi parempaa tekemistä. Tai vaikka olisikin, hän oli siinä kenenkään käskemättä.
Sanomatta sanaakaan tyttö nousi ja lähti. Kahvia valui kuppia pitkin pöydälle.