lauantai 25. helmikuuta 2012

Odotan omenapuiden alla. Lupasit tulla heti kun pääset töistäsi. Lupasit myös satoja muitakin asioita, mutta et sinä niitä toteuttanut. Ei tämä ole vaivan arvoista enää, mietin sanat päässäni ja olen valmiina katsomaan sinua silmiin.Katson haikeana nuorta katumuusikkoa, joka vaihtaa soitintaan tiuhaan tahtiin, jammailee laulaessaan ja napsuttelee sormiaan. Olisinpa minäkin noin vapaa. Kiertelisin ympäri kaupunkia ja nauttisin, eläisin suunnittelemattomasti päivä kerrallaan pienillä varoillani. Kävelisin Ateenan kauniisti valaistua rantaa pitkin, kun muut nauttisivat ruuasta. Silloin sinä saavut, vihreässä maihinnousutakissasi sen näköisenä, kuin olisit juuri sängystä noussut.
"Anteeksi kulta, töissä oli kiirettä, yksi Riikka tarttes apua kopiokoneen kanssa ja sitten oli vielä tuotantoryhmän kokous ja..", selität katsomatta minua silmiin. Minä katson ja kerään rohkeutta. Mietin sitä vapauden tunnetta, josta äsken haaveilin. "Kuule, mun on kerrottava sulle..", aloitan, mutta sinä et vaikene.

Kotona meitä odottaa kaksi kissaa, Kasperi ja Jesperi, jotka maukuvat polviemme juuressa meidän astuessa ovesta sisään. Sinisellä matolla näkyy märkä läntti ja huomaan Jesperin näyttävän nololta. Silitän molempia hetken. Sinä et ole vaiennut vieläkän. Mietin salaatko jotain ylitsevuotavalla käytökselläsi. Laitan stereoihin soimaan englantilaista jazzia, josta välittyy savuisen klubin tunnelma. Kuvittelen itseni Thames-joen varrelle, roikun kaiteen yli ja syötän jo valmiiksi pulleita sorsia pullanmuruilla. On kylmä ja kääriydyn villakangastakkiini tiukemmin, haluaisin pelastaa nuo sorsat talvelta. Jospa perustaisin sorsatarhan, missä ne saisivat syödä joka päivä pullanmuruja.. "Otatko soodavettä?", kuulen sinun kysyvän. Nyökkään, mutten tiedä mille, sorsille vai sinulle. Äkkiä nousen ylös ja huikkaan sinulle muistaneeni pyykit, jotka jäivät pesutuvan pyykkinarulle. Juoksen alas portaita ja juoksen ehkä kilometrin sen jälkeenkin. Mekkoni helmat lepattavat lämpimän ilmavirran kulkiessa kehoni lävitse. Pysähdyn rannalla istuvan katumuusikon luokse. Hän soittaa haikeaa sävelmää. Tasaan hengitystäni hetken, sitten hymyilen ja sanon hänelle: "Ota minut mukaasi".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti