Odotan omenapuiden alla. Lupasit tulla heti kun pääset töistäsi. Lupasit myös satoja muitakin asioita, mutta et sinä niitä toteuttanut. Ei tämä ole vaivan arvoista enää, mietin sanat päässäni ja olen valmiina katsomaan sinua silmiin.Katson haikeana nuorta katumuusikkoa, joka vaihtaa soitintaan tiuhaan tahtiin, jammailee laulaessaan ja napsuttelee sormiaan. Olisinpa minäkin noin vapaa. Kiertelisin ympäri kaupunkia ja nauttisin, eläisin suunnittelemattomasti päivä kerrallaan pienillä varoillani. Kävelisin Ateenan kauniisti valaistua rantaa pitkin, kun muut nauttisivat ruuasta. Silloin sinä saavut, vihreässä maihinnousutakissasi sen näköisenä, kuin olisit juuri sängystä noussut.
"Anteeksi kulta, töissä oli kiirettä, yksi Riikka tarttes apua kopiokoneen kanssa ja sitten oli vielä tuotantoryhmän kokous ja..", selität katsomatta minua silmiin. Minä katson ja kerään rohkeutta. Mietin sitä vapauden tunnetta, josta äsken haaveilin. "Kuule, mun on kerrottava sulle..", aloitan, mutta sinä et vaikene.

Kotona meitä odottaa kaksi kissaa, Kasperi ja Jesperi, jotka maukuvat polviemme juuressa meidän astuessa ovesta sisään. Sinisellä matolla näkyy märkä läntti ja huomaan Jesperin näyttävän nololta. Silitän molempia hetken. Sinä et ole vaiennut vieläkän. Mietin salaatko jotain ylitsevuotavalla käytökselläsi. Laitan stereoihin soimaan englantilaista jazzia, josta välittyy savuisen klubin tunnelma. Kuvittelen itseni Thames-joen varrelle, roikun kaiteen yli ja syötän jo valmiiksi pulleita sorsia pullanmuruilla. On kylmä ja kääriydyn villakangastakkiini tiukemmin, haluaisin pelastaa nuo sorsat talvelta. Jospa perustaisin sorsatarhan, missä ne saisivat syödä joka päivä pullanmuruja.. "Otatko soodavettä?", kuulen sinun kysyvän. Nyökkään, mutten tiedä mille, sorsille vai sinulle. Äkkiä nousen ylös ja huikkaan sinulle muistaneeni pyykit, jotka jäivät pesutuvan pyykkinarulle. Juoksen alas portaita ja juoksen ehkä kilometrin sen jälkeenkin. Mekkoni helmat lepattavat lämpimän ilmavirran kulkiessa kehoni lävitse. Pysähdyn rannalla istuvan katumuusikon luokse. Hän soittaa haikeaa sävelmää. Tasaan hengitystäni hetken, sitten hymyilen ja sanon hänelle: "Ota minut mukaasi".

Kauneus kumpuaa siitä miten kohtelee toisia ihmisiä

Oon innoissani keväästä ja siitä ku joutuu siristään silmiään ulkona ku paistaa nii kirkkaasti.

(Kosketus)näyttöelämä

Kahden viikon internetittömyys on aiheuttanut kaikesta paitsi jäämisen ahdistusta. En pysty lukemaan Iltalehden sivuilta mitkä ovat tämän kevään uusimmat toppatakkityylivinkit tai turhimmat julkkikset. En näe skandaalivideoita, jossa joku ylisyönyt laulaa huonosti hittibiisiä ja koettaa saada hyväksyntää. Kahden viikon ajan olen jäänyt paitsi presidenttiehdokkaiden ulkonäön solvaamisesta Facebookissa, ja nettikeskustelujen kauhisteluista siitä, miten Antonio Flores ei missään nimessä voisi edustaa Suomea Linnan juhlissa. Alkaa tuntua siltä, että se mistä olen jäänyt paitsi, on jotain täysin merkityksetöntä.

Hämmästyin, miten paljon kaipasin netin ja sosiaalisen median tuomaa turvaa. Turvaa siitä, ettei oikeasti tarvitsekaan osata kohdata ketään, että voi kuvitella olevansa sosiaalinen laittamalla hymiöitä naamakirjakeskusteluun. Merkit toistensa perään tai dialogi, jossa heitellään youtubelinkkejä peräjälkeen ei ole mielestäni rikasta vuorovaikutusta. Nykykommunikaatiosta puuttuu aito kohtaaminen, aito hymy, aito mielipide ja aito läsnäolo. Itsensä alkaa tuntea melko samantekeväksi, kun kaikki yhteydenpito on sähköistä, eikä mikään tai kukaan enää kosketa.

Kahden viikon aikana olen kuitenkin huomannut, miten hyvää netittömyys tekee ihmiselle. Voi toki kysyä, onko suhteeni nettimaailmaan koskaan ollut terve, kun siitä erossa oleminen on aiheuttanut ensin näinkin suurta erotuskaa ja lopulta helpotusta. Olen loppujen lopuksi nauttinut olostani; mikä on parempaa kuin ystävä joka tulee teelle, tai ystävä jolle voi soittaa ja kuulla hänen äänensä rohkaisemassa että kyllä sie siihen pystyt. Ei mikään. Mikään ei voita sitä fiilistä, että kokee tulleensa kohdatuksi ja saa itse kohdata toisen.

Hymyilemme nätisti, kun joku tulee kohti

"Turhaa", hän sanoi ja pyöritteli lusikkaa jo tyhjäksi juodussa kahvikupissaan. Valunut kahvi oli tehnyt kupin reunaan ruman kuvion.
"Mikä on turhaa?", poika kysyi ja katseli ulos ikkunasta. Hänen aksenttinsa oli italialainen.
"Se on turhaa, että kaikki vain miellyttävät toisiaan. Kertovat asioita joita eivät tarkoita, kehuvat vain koska se kuuluu etikettiin ja sanovat kaiken olevan hyvin vain etteivät kuormittaisi muita. Miellyttämistä, sietämätöntä miellyttämistä, sanon minä."
Hän suuntasi myös katseensa ulos. Siellä ei oikeastaan ollut mitään nähtävää, mutta hän teki niin, jottei poika tuntisi oloaan epämukavaksi. Ei hän ennen ollut välittänyt, miltä tuosta pojasta tuntui. Oli vain tullut hänen asuuntoonsa, heittänyt kengät pöydälle ja syönyt mitä jääkaapista löytyi. Eikä poika ollut koskaan valittanut. Miellyttäjä.
"Mistä päättelet, että ihmiset sanovat asioita vain miellyttääkseen? Kyllä monet tarkoittavatkin, kun kehuvat", poika vastasi ja tutkaili tytön kasvoja. Niistä näkyi turhaantuneisuus ja järjetön kiire. Kiire tulla joksikin, joka hän ei koskaan tulisi olemaan. Valmiiksi.
"No koska ei mikään ole enää aitoa. Kaikki hymyt, joita tapaan koulussa, kaupungilla, kotona ja työpaikalla, ei ne ole aitoja. Niiden takana on jotain. En tiedä mitä." Häntä ärsytti pojan sinisilmäisyys. Hän eli elämäänsä tyytyväisenä vanhassa 50-luvun kerrostalon nurkkahuoneistossa ja maalaili päivät pitkät. Hänellä oli loputtomasti aikaa, eikä häntä liiemmin ärsyttänyt kaupan kassan väkinäinen hei-3,20-hyvää päivänjatkoa- litania. Tytön se sai kiehumaan. Hänen teki mieli ravistella kaikkia ja huutaa ettekö te vittu tajua. Sen sijaan hän nousi ja kävi tilaamassa uuden kahvin.

"Se olet sinä joka elät sumussa", poika sanoi yhtäkkiä kääntymättä tyttöä kohti. "Olet uskotellut niin pitkään itsellesi ettei kukaan välitä, ettet näe ihmisiä ympärilläsi. Jos uskaltaisit muuttaa ajatteluasi huomaisit, että hymyt ovat aitoja, mutta sinä et ole vain nähnyt niitä. Ja jos uskaltaisit laskea suojauksesi hetkeksi ymmärtäisit, että kaikki ovat lähelläsi, mutta et ole vain tuntenut heitä. Lopettaisit itsesi kiusaamisen."
Tyttö ymmärsi, että hänen sanoissaan oli jotain perää. Ei poika olisi antanut hänen viettää tiistai-iltoja luonaan, ellei hän olisi halunnut sitä. Ei hän olisi tässä nytkään, jos hänellä olisi parempaa tekemistä. Tai vaikka olisikin, hän oli siinä kenenkään käskemättä.
Sanomatta sanaakaan tyttö nousi ja lähti. Kahvia valui kuppia pitkin pöydälle.

Valon Soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat

  

Hyvää joulunaikaa! Meillä aatto eteni perinteisesti: aamusauna, joulupuuro, yleistä hönäämistä, jouluruoka, lahjat, haudoilla vierailu ja nyt muutaman joulun vanha perinne, jouluyönmessu. Oli ihanan rauhallinen päivä, nautin todella ruuista ja ihanista lahjoista, joita sain. Sain kaikkea tarpeellista, kuten suoritstusraudan ja astioita ja villasukkia ja pyöränvalon. :) Mutta ehkä hienointa oli nähdä niiden läheisten ilmeet, joille itse antoi lahjan. Se ilo! Jouluyönä kirkossa on jotenkin ihan erilainen tunnelma kun yleensä. Siellä on jotenkin sellainen selittämätön hiljaisuus ja rauha, mitä harvoin näkee kirkossakaan. Vaikka joka aattona tuntuu ettei jaksaisi lähteä klo 23 alkavaan messuun, on kuitenkin onnellinen olo aina messuun jälkeen siitä että lähti. Meitä oli messun musiikkia tekemässä yli kahdenkymmenen hengen porukka isosia, ja pakko sanoa, että saatiin kyllä hienoa jälkeä aikaan! Sain laulaa soolon ja soitin viulua muutamassa biisissä.

Sain myös lahjaksi ihan mielettömiä levyjä, pakko jakaa nekin teidän kanssa. Sain jo etukäteen tosiaan Porcupine treen Deadwingin, josta mainitsin jo aiemmassa postauksessa. Se on huikee kokemus, kun kuuntelee koko levyn putkeen. Deadwing on kokonaisuus joka ei repeä missään vaiheessa. Eilen sain veljeltäni Herra Ylpön ja Ihmisten Pojat ei tanssi- albumin ja PMMP:n kokoelman, jossa on Kovemmat kädet-albumi ja Veden varaan-albumi ja vielä Kuulkaas live!-dvd, joka sisältää 53 videota! Kuulkaas liveen en ole ehtinyt vielä tutustua, mutta ehkä tämän päivän aikana..Pemuista tulee mieleen ihan Ruisrockit -10 ja -11 ja se fiilis heidän keikallaan! Täydellistä. Pojat ei tanssi oli myös mieletön eargasm-elämys. Harvoin saa mätöstä noin kovia kiksejä, mitä tuli esimerkiksi Riisu siipesi -biisistä. On hassua, miten oon löytänyt Herra Ylpön vasta nyt oikein kunnolla. Olin kyllä puolitoista vuotta sitten Ilosaarirockissa hänen keikallaan, mutta en saanut sillon siitä musasta niin paljon irti mitä nyt!

Iloitsin suunnattomasti, kun tänään aamulla herättyäni käänsin telkkarin päälle ja siellä tuli Lilo ja Stitch! Stitch on niin suloinenn! Ulvoin ääneen kun se olento meinattiin erottaa perheestään. Onneksi lastenelokuvissa on poikkeuksetta onnellinen loppu. Sen jälkeen tuli vielä loppu Karhuveljeni Kodasta, sekin oli elämys. Huhhuh, rakastan lastenelokuvia! En mitään niitä uusia 3D animoituja, vaan noita ihania! Tulisipa joku Nalle Puhin elokuva tässä joku päivä. Ne on lemppareita.

***

"Valon soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat. Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet joihin on törmännyt jo aiemmin, ja silloin hän masentuu. Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa.

  "Olen kokenut jo tämän", hän valittaa sydämmelleen.
  "Niin oletkin", sydän vastaa. "Muttet ole päässyt koskaan yli."
Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista hän ei halua oppia."
- Paulo Coelho Valon Soturin käsikirja

***

19:41

Vietin viikonlopun Helsingissä. Käytiin kattoo perjantaina David Garrettin Rock Symphonies-konserttia Finlandiatalolla. Oli ihan huikee konsertti kyllä. Ja huikeempi solisti! David Garrett on hyvännäkösin, taitavin, nopein, karismaattisin ja monipuolisin viulisti ketä oon ikinä nähny. Hän kerto hauskoja tarinoita biisien väleissä, ja vallotti paitsi soitollaan, myös omalla esiintymisellä ja jalat maassa-tyyppisellä tyylillä.
Pieni pettymys oli se, että kun tultiin paikoillemme katsomoon, lavalla ei näkynytkään paikkoja sinfoniaorkesterille. Aiemmin nähdyissä konserteissa oli ollut tosiaan orkesteri vielä bändin lisäksi, mutta tuo keikka vedettiin ilman. Mutta pettymys laantui, kun bändi alotti soittaa: mielettömän taitavia soittajia kaikki. Bändillä oli myös meininkiä esiintymisessään. Tunnelma oli kyllä kaikin puolin hyvä.

Äiti osti miulle kaikkee kivaa, käytiin Kiasmassa kattoo ARS 11 näyttely (upeita juttuja!), syötiin hyvin, tavattiin tätiä ja eksyttiin Valtterin kirppiksellekin. Helsinki oli kaunis. Ja vapauttavampi kuin Joensuu. Siellä se ankeuskin näyttäyty jotenkin romanttisemmassa muodossa kun täällä.  Iloinen yllätys oli paluumatkalla VR:n ilmainen junaverkko, thanks about that. Löydettiin myös loistava italialainen ravintola, jossa oli valtavan hyvää pastaa.

Tää päivä koostui siskosta, kahdesta kynttilästä, glögistä ja pipareista, ihmettelystä ja päivittelystä,  joulunavauksesta jota en jäänyt katsomaan, viltin alla oleilusta ja stressittömyydestä. Stressi alkaa hiipiä takaraivoon, mitä pidemmälle iltaa mennään. Kuuntelen jo siihen suuntaavaa musiikkiakin. Ehkä en anna sille valtaa vielä tänään.

Keep your head up, keep you heart strong

Päädyttiin kahden päivän vatvomisen jälkeen Canon 600D malliseen kameraan. Aika onkin mennyt sopivasti siihen tutustuessa ja sillä leikkiessä.

Mulla on päällä tänään Amnestyn Joku raja! -kampanjapaita, joka on kannanotto naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Pmmp on ollu tukemassa tätä kampanjaa. Hyvä pemut!
On väärin sanoa, että "minulla on tänään vain tätä tietty paita", koska käyn lähes joka päivä koko vaatekaappini sisällön läpi, ennen kun päädyn johonkin tiettyyn. Korjaan siis, miulla on nyt tuo paita päällä.

Veli omistaa nyt tästä kamerasta sit puolet. Meillä oli kovat neuvottelut, mutta hän ei suostunu 60:40 omistussopimukseen miun hyväksi. Höh.

Näissä riittääkin hommaa koko loppu lomaksi: filosofian uusintakoe, afroamerikkalaisen musiikinhistorian kirjallinen tentti, ja vielä onnettomasti kesken oleva laulusovitus Stellan Kutsumattomista vieraista

Ben Howard

http://www.nollie.tv/2010/01/music-club-quiksilver-sponsored-acoustic-songwriter-surfer-ben-howard.html
Tämä mies tekee hyvää musiikkia.
Se on folk musiikkia.
Tällä miehellä on myös vastustamaton ääni.
Putoaisin jaloiltani jos joku laulaisi minulle noin.