Hirmu vähän mie täällä blogin puolella kertoilen mitä miun arkielämässä tapahtuu ja mitä miulle kuuluu. Vaikka jotakin voi ollakin aistittavissa novellikyhäelmissä mitä tänne raapustan. Nyt tuli kuitenkin tarve ja halu avata vähän yksityiskohtasemmin elämässä tapahtuvia asioita. :)
Sain muutama viikko sitten tiedon, että olen ensi kesän Muumimaailmassa tarjoilijana. Sinne hakeminen oli vähän kuin kokeilu, en uskonut että olisin saanut kutsua edes työhaastatteluun. Mutta toisin kävi, kävin Naantalissa Hattivattientalossa vakuuttamassa haastattelijan vahvalla ruotsin kielellä ja hitusen haparoivalla englannilla. Viikko siitä tuli tieto, että minut on valittu koko kesäksi työskentelemään muumien kanssa!

 

kuva:  http://weheartit.com/entry/9329471

Edessä on siis muutto Turkuun kesäksi. Eka kerta kun lähden kokeilemaan itsenäistä elämää. Sain kämpän vuokrattua pyöräilymatkan päästä keskustaa, uudelta opiskelija-alueelta. Kämppä on nätti ja avara yksiö ja oon innoissani muutosta! Hymy leviää kun mietin kaikkia niitä kauniita kesäaamuja kun juoksen Aurajoen rannassa ja sitä toivottavasti mukavaa työporukkaa joka on Muumimaailmassa :) Kivaa päästä näkee Turun kesämeininkejä. 

Hassuahan se on ja hieman pelottavaakin, että lähtee yksin vieraaseen kaupunkiin ja kaikki tutut ja kaverit jää tänne. Varsinkin kun viime kesän vietin aktiivisesti istuen illanvietoissa myöhään, ja kaikille kavereille pystyi soittamaan ja tunnin varoitusajalla löytyi jotain tekemistä. Tilanne tulee olemaan ihan erilainen Turussa, mutta uskon että työporukasta tulee uusia kavereita. Miusta tää on huikee mahdollisuus. Ja tällä hetkellä vihaan Joensuumeininkejä ja loputonta juorurinkiä niin paljon että tosi vapauttavaa päästä kesäksi muualle !

Lopuks haluaisin kuulla mielipiteitä siitä, lukisitteko mielellään myös vähän vähemmän abstraktimpia tarinointeja täällä? Oon kokenu vähän kriiseilyä tän blogin suhteen, kun ei kuule kommenttia siitä kuka lukee, mitä lukee tai lukeeko laisinkaan, ja tästä on muokkautunut nyt lähinnä tämmönen tuntojen purkamisväline. :D Kehitysideoita?

 

Nätti tyttö aamuisissa kuvissa on Aino.

Miun mieliala kohentu heti kun aurinko alko näyttäytyy. Vaikuttaako toi ihana kevätilma teihin? Jotenkin tuntuu et porukka hymyileekin enemmän kadulla kun kävelee vastaan. Suomen kansa herää koomastaan.
Miulla alko loma ja tämän ekan viikonlopun rentouduin.
Kohta lähden töihin viideks päivää.
Sitä ennen teen ruokaa ja käyn herättää veljeni avaamalla sen verhot et se herää auringonpaisteeseen.
Enkö oo ärsyttävä.

Odotan omenapuiden alla. Lupasit tulla heti kun pääset töistäsi. Lupasit myös satoja muitakin asioita, mutta et sinä niitä toteuttanut. Ei tämä ole vaivan arvoista enää, mietin sanat päässäni ja olen valmiina katsomaan sinua silmiin.Katson haikeana nuorta katumuusikkoa, joka vaihtaa soitintaan tiuhaan tahtiin, jammailee laulaessaan ja napsuttelee sormiaan. Olisinpa minäkin noin vapaa. Kiertelisin ympäri kaupunkia ja nauttisin, eläisin suunnittelemattomasti päivä kerrallaan pienillä varoillani. Kävelisin Ateenan kauniisti valaistua rantaa pitkin, kun muut nauttisivat ruuasta. Silloin sinä saavut, vihreässä maihinnousutakissasi sen näköisenä, kuin olisit juuri sängystä noussut.
"Anteeksi kulta, töissä oli kiirettä, yksi Riikka tarttes apua kopiokoneen kanssa ja sitten oli vielä tuotantoryhmän kokous ja..", selität katsomatta minua silmiin. Minä katson ja kerään rohkeutta. Mietin sitä vapauden tunnetta, josta äsken haaveilin. "Kuule, mun on kerrottava sulle..", aloitan, mutta sinä et vaikene.

Kotona meitä odottaa kaksi kissaa, Kasperi ja Jesperi, jotka maukuvat polviemme juuressa meidän astuessa ovesta sisään. Sinisellä matolla näkyy märkä läntti ja huomaan Jesperin näyttävän nololta. Silitän molempia hetken. Sinä et ole vaiennut vieläkän. Mietin salaatko jotain ylitsevuotavalla käytökselläsi. Laitan stereoihin soimaan englantilaista jazzia, josta välittyy savuisen klubin tunnelma. Kuvittelen itseni Thames-joen varrelle, roikun kaiteen yli ja syötän jo valmiiksi pulleita sorsia pullanmuruilla. On kylmä ja kääriydyn villakangastakkiini tiukemmin, haluaisin pelastaa nuo sorsat talvelta. Jospa perustaisin sorsatarhan, missä ne saisivat syödä joka päivä pullanmuruja.. "Otatko soodavettä?", kuulen sinun kysyvän. Nyökkään, mutten tiedä mille, sorsille vai sinulle. Äkkiä nousen ylös ja huikkaan sinulle muistaneeni pyykit, jotka jäivät pesutuvan pyykkinarulle. Juoksen alas portaita ja juoksen ehkä kilometrin sen jälkeenkin. Mekkoni helmat lepattavat lämpimän ilmavirran kulkiessa kehoni lävitse. Pysähdyn rannalla istuvan katumuusikon luokse. Hän soittaa haikeaa sävelmää. Tasaan hengitystäni hetken, sitten hymyilen ja sanon hänelle: "Ota minut mukaasi".

Kauneus kumpuaa siitä miten kohtelee toisia ihmisiä

Oon innoissani keväästä ja siitä ku joutuu siristään silmiään ulkona ku paistaa nii kirkkaasti.

(Kosketus)näyttöelämä

Kahden viikon internetittömyys on aiheuttanut kaikesta paitsi jäämisen ahdistusta. En pysty lukemaan Iltalehden sivuilta mitkä ovat tämän kevään uusimmat toppatakkityylivinkit tai turhimmat julkkikset. En näe skandaalivideoita, jossa joku ylisyönyt laulaa huonosti hittibiisiä ja koettaa saada hyväksyntää. Kahden viikon ajan olen jäänyt paitsi presidenttiehdokkaiden ulkonäön solvaamisesta Facebookissa, ja nettikeskustelujen kauhisteluista siitä, miten Antonio Flores ei missään nimessä voisi edustaa Suomea Linnan juhlissa. Alkaa tuntua siltä, että se mistä olen jäänyt paitsi, on jotain täysin merkityksetöntä.

Hämmästyin, miten paljon kaipasin netin ja sosiaalisen median tuomaa turvaa. Turvaa siitä, ettei oikeasti tarvitsekaan osata kohdata ketään, että voi kuvitella olevansa sosiaalinen laittamalla hymiöitä naamakirjakeskusteluun. Merkit toistensa perään tai dialogi, jossa heitellään youtubelinkkejä peräjälkeen ei ole mielestäni rikasta vuorovaikutusta. Nykykommunikaatiosta puuttuu aito kohtaaminen, aito hymy, aito mielipide ja aito läsnäolo. Itsensä alkaa tuntea melko samantekeväksi, kun kaikki yhteydenpito on sähköistä, eikä mikään tai kukaan enää kosketa.

Kahden viikon aikana olen kuitenkin huomannut, miten hyvää netittömyys tekee ihmiselle. Voi toki kysyä, onko suhteeni nettimaailmaan koskaan ollut terve, kun siitä erossa oleminen on aiheuttanut ensin näinkin suurta erotuskaa ja lopulta helpotusta. Olen loppujen lopuksi nauttinut olostani; mikä on parempaa kuin ystävä joka tulee teelle, tai ystävä jolle voi soittaa ja kuulla hänen äänensä rohkaisemassa että kyllä sie siihen pystyt. Ei mikään. Mikään ei voita sitä fiilistä, että kokee tulleensa kohdatuksi ja saa itse kohdata toisen.

Hymyilemme nätisti, kun joku tulee kohti

"Turhaa", hän sanoi ja pyöritteli lusikkaa jo tyhjäksi juodussa kahvikupissaan. Valunut kahvi oli tehnyt kupin reunaan ruman kuvion.
"Mikä on turhaa?", poika kysyi ja katseli ulos ikkunasta. Hänen aksenttinsa oli italialainen.
"Se on turhaa, että kaikki vain miellyttävät toisiaan. Kertovat asioita joita eivät tarkoita, kehuvat vain koska se kuuluu etikettiin ja sanovat kaiken olevan hyvin vain etteivät kuormittaisi muita. Miellyttämistä, sietämätöntä miellyttämistä, sanon minä."
Hän suuntasi myös katseensa ulos. Siellä ei oikeastaan ollut mitään nähtävää, mutta hän teki niin, jottei poika tuntisi oloaan epämukavaksi. Ei hän ennen ollut välittänyt, miltä tuosta pojasta tuntui. Oli vain tullut hänen asuuntoonsa, heittänyt kengät pöydälle ja syönyt mitä jääkaapista löytyi. Eikä poika ollut koskaan valittanut. Miellyttäjä.
"Mistä päättelet, että ihmiset sanovat asioita vain miellyttääkseen? Kyllä monet tarkoittavatkin, kun kehuvat", poika vastasi ja tutkaili tytön kasvoja. Niistä näkyi turhaantuneisuus ja järjetön kiire. Kiire tulla joksikin, joka hän ei koskaan tulisi olemaan. Valmiiksi.
"No koska ei mikään ole enää aitoa. Kaikki hymyt, joita tapaan koulussa, kaupungilla, kotona ja työpaikalla, ei ne ole aitoja. Niiden takana on jotain. En tiedä mitä." Häntä ärsytti pojan sinisilmäisyys. Hän eli elämäänsä tyytyväisenä vanhassa 50-luvun kerrostalon nurkkahuoneistossa ja maalaili päivät pitkät. Hänellä oli loputtomasti aikaa, eikä häntä liiemmin ärsyttänyt kaupan kassan väkinäinen hei-3,20-hyvää päivänjatkoa- litania. Tytön se sai kiehumaan. Hänen teki mieli ravistella kaikkia ja huutaa ettekö te vittu tajua. Sen sijaan hän nousi ja kävi tilaamassa uuden kahvin.

"Se olet sinä joka elät sumussa", poika sanoi yhtäkkiä kääntymättä tyttöä kohti. "Olet uskotellut niin pitkään itsellesi ettei kukaan välitä, ettet näe ihmisiä ympärilläsi. Jos uskaltaisit muuttaa ajatteluasi huomaisit, että hymyt ovat aitoja, mutta sinä et ole vain nähnyt niitä. Ja jos uskaltaisit laskea suojauksesi hetkeksi ymmärtäisit, että kaikki ovat lähelläsi, mutta et ole vain tuntenut heitä. Lopettaisit itsesi kiusaamisen."
Tyttö ymmärsi, että hänen sanoissaan oli jotain perää. Ei poika olisi antanut hänen viettää tiistai-iltoja luonaan, ellei hän olisi halunnut sitä. Ei hän olisi tässä nytkään, jos hänellä olisi parempaa tekemistä. Tai vaikka olisikin, hän oli siinä kenenkään käskemättä.
Sanomatta sanaakaan tyttö nousi ja lähti. Kahvia valui kuppia pitkin pöydälle.

Valon Soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat

  

Hyvää joulunaikaa! Meillä aatto eteni perinteisesti: aamusauna, joulupuuro, yleistä hönäämistä, jouluruoka, lahjat, haudoilla vierailu ja nyt muutaman joulun vanha perinne, jouluyönmessu. Oli ihanan rauhallinen päivä, nautin todella ruuista ja ihanista lahjoista, joita sain. Sain kaikkea tarpeellista, kuten suoritstusraudan ja astioita ja villasukkia ja pyöränvalon. :) Mutta ehkä hienointa oli nähdä niiden läheisten ilmeet, joille itse antoi lahjan. Se ilo! Jouluyönä kirkossa on jotenkin ihan erilainen tunnelma kun yleensä. Siellä on jotenkin sellainen selittämätön hiljaisuus ja rauha, mitä harvoin näkee kirkossakaan. Vaikka joka aattona tuntuu ettei jaksaisi lähteä klo 23 alkavaan messuun, on kuitenkin onnellinen olo aina messuun jälkeen siitä että lähti. Meitä oli messun musiikkia tekemässä yli kahdenkymmenen hengen porukka isosia, ja pakko sanoa, että saatiin kyllä hienoa jälkeä aikaan! Sain laulaa soolon ja soitin viulua muutamassa biisissä.

Sain myös lahjaksi ihan mielettömiä levyjä, pakko jakaa nekin teidän kanssa. Sain jo etukäteen tosiaan Porcupine treen Deadwingin, josta mainitsin jo aiemmassa postauksessa. Se on huikee kokemus, kun kuuntelee koko levyn putkeen. Deadwing on kokonaisuus joka ei repeä missään vaiheessa. Eilen sain veljeltäni Herra Ylpön ja Ihmisten Pojat ei tanssi- albumin ja PMMP:n kokoelman, jossa on Kovemmat kädet-albumi ja Veden varaan-albumi ja vielä Kuulkaas live!-dvd, joka sisältää 53 videota! Kuulkaas liveen en ole ehtinyt vielä tutustua, mutta ehkä tämän päivän aikana..Pemuista tulee mieleen ihan Ruisrockit -10 ja -11 ja se fiilis heidän keikallaan! Täydellistä. Pojat ei tanssi oli myös mieletön eargasm-elämys. Harvoin saa mätöstä noin kovia kiksejä, mitä tuli esimerkiksi Riisu siipesi -biisistä. On hassua, miten oon löytänyt Herra Ylpön vasta nyt oikein kunnolla. Olin kyllä puolitoista vuotta sitten Ilosaarirockissa hänen keikallaan, mutta en saanut sillon siitä musasta niin paljon irti mitä nyt!

Iloitsin suunnattomasti, kun tänään aamulla herättyäni käänsin telkkarin päälle ja siellä tuli Lilo ja Stitch! Stitch on niin suloinenn! Ulvoin ääneen kun se olento meinattiin erottaa perheestään. Onneksi lastenelokuvissa on poikkeuksetta onnellinen loppu. Sen jälkeen tuli vielä loppu Karhuveljeni Kodasta, sekin oli elämys. Huhhuh, rakastan lastenelokuvia! En mitään niitä uusia 3D animoituja, vaan noita ihania! Tulisipa joku Nalle Puhin elokuva tässä joku päivä. Ne on lemppareita.

***

"Valon soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat. Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet joihin on törmännyt jo aiemmin, ja silloin hän masentuu. Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa.

  "Olen kokenut jo tämän", hän valittaa sydämmelleen.
  "Niin oletkin", sydän vastaa. "Muttet ole päässyt koskaan yli."
Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista hän ei halua oppia."
- Paulo Coelho Valon Soturin käsikirja

***