Haen tasapainoo. Kannan toisella olkapäällä valtavaa painoa joka meinaa vetää minut alas. Jos kallistun niin kaadun siihen suuntaan mikä ei missään nimessä tee minusta vahvempaa. Yritän pitää mielessä sen kaiken mitä opin itsestäni kesällä, mutta koko ajan se paino hartioilla horjuttaa. Tää on tää ympäristö. Kaikki nurkat, kaikki tiet, kaikki ihmiset muistuttaa minuu viime syksystä. Kohtaan sen kaiken, hiljaa katson kun se muuttuu minun silmissä. Ehkä tammikuussa pysyn taas viimein vakaasti pystyssä.