maanantai 30. heinäkuuta 2012

Snapshots from past few days




 



 Aurinkoo, hellettä, kylmii drinkkei (Aussie-barissa maailman paras mojito, maistakaa!), hyvää seuraa.. Mut ennen kaikkea työntekoa. Nyt vietän vapaapäivää ja sää vaihtukin tosi rumaks. Niin mun tuuria, mut sainpahan siivottua kämpän ja alotettuu pakkailun!  En pahemmin pidä pakkaamisesta. En tiedä yhtä ainutta ihmistä joka pitäis. Mut tämmöne muuttopakkailu on onneks iisimpää ku pitää vaan ahtaa mukaan kaikki mitä on alun perin mukaansa haalinut. Sitä on paljon. Ihan hirvittää toi tuleva junamatka Joensuuhun alle kahden viikon päästä(!!). 


 Masterchef-me loi aurajuustomansikkasalaatin, joka oli törkeen hyvää!
kurkkua
tomaattia
paprikaa
salaattia
aurajuustoa
mansikoita
oliiviöljyä
merisuolaa
Tää lähti nyt ruuanlaittoon, tsau!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012


Nyt on paripäivää ollu kunnon turkurakkautta. Täällä oli ystäviä joita näkee harvoin ja oli katollakeikkumista, paljon mättöä, yösaunaa ja rauhallista onnellisuutta.





Oon alkanu stressaa kirjotuksista. Pahin stressinaiheuttaja on usko siihen että on kärsimätön ja ei millään muotoa pitkäjänteinen. Oon sitä tyyppiä joka heittäytyy selälleen kun alkaa käydä liian haastavaks. Kertokaa mistä löydän itsekuria ja motivaatiota.




Mulle on alkanu tulla syksyfiilis. Semmonen hyvin pieni ja hiipivä, mutta kuitenkin se on varmasti syksy. Yks aamu lähdin töihin ja ei pärjänny villapaidassa ja takissa ja nenää kipristeli kylmyys. 




 Miun kesä täällä Turussa alkaa olee lopussa. Enää pari viikkoa töitä ja sitten pakkaan kahden kuukauden kokemukset laukkuihin ja matkustan takas kotiin. Kotoa kotiin. Tää kesä on ollu mieletön kokemus, koska oon saanu tästä itelleni sellasta voimaa mitä en olis koskaan kuvitellut saavani. Oon oppinut olemaan hiljaa, täyttämättä elämää kaikella. Oon oppinut olemaan yksin, riippumaton kenenkään toiveista. Ja ennen kaikkea, oon oppinut olemaan rohkea ja ennakkoluuloton, oon kohdannu uusia asioita. Tää on ollut osaltaan myös uudelleenrakentamisen kesä. Olin melko palasina kun lähdin tänne. En osannut luottaa kehenkään, ja vähiten ehkä itseeni. En myöskään osannut arvostaa ketään, mitään enkä itseäni. Täällä toisella puolen maata oon saanut palaset kasaan, uuteen muotoon, liimalla kiinni ja melkein ehjäksi. Nyt on hyvä palata.


keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Huomentaa! Mulla on hyvä aamu, tästä puuttuu vaan mansikat ja kermavaahto ja hattara ja kaikki ällömakea! Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja naurattaa ihan kun ei oo kiire mihinkään! (vielä) Ruisrockia enteilevä huikee festarimieli jyskyttää jo takaraivossa vaikka on vielä kaks työpäivää jäljellä. Tää ilma enteilee asiakasryntäystä Muumimaailmaan, eilen ainakin kiirettä piti. Tossa kuvassa näkyy muuten melko nasevasti juurikasvu. Oon pohtinut että olisko pari astetta vaaleempi ruskea väri miun juttu vai pitäydynkö tässä tutussa ja turvallisessa tumman ruskeassa. Kertokaa mielipiteenne jos teillä moisia on! :)



maanantai 2. heinäkuuta 2012

Moikka, ja pahoittelut laiskasta päivittelystä. Oon ollu viime viikot niin menossa etten ole ehtinyt tänne tulla kertoilemaan. Kävin viime viikolla Joensuussa olemassa muutaman päivän. Oli yllätyssynttäreitä ja mökkisaunailtaa ja bänditreenejä ja baari-iltaa.. Melko kiva miniloma!




Synttärisankarin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun odotettiin hänen kotona 12 kaverin ja armeijalastillisen herkkuja kanssa ! Epäusko vaihtui nopeesti iloks ja koko illan tunnelma oli hyvä! Keskiviikkoiltana kävin tosiaan mökillä saunassa, olinkin kaivannut sitä! Sieltä olis saanut ihania kuvia, harmi kun ei kamera lähtenyt mukaan.. Meidän mökki on tosi sympaattisen romanttinen paikka iltasin! Nyt tiukkaa työntekoa vielä muutama päivä, ja sitten miun pikkuyksiö täyttyy rokkikansasta kun nokka on kohti Ruisrockia!
---

Oon viime aikoina lukenu kaks huikeeta kirjaa! Vaikka en täällä yleensä mitään kirja-arvosteluja harrasta, niin haluun jakaa teille mielipiteeni Paolo Coelhon Alkemistista ja Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta.

Alkemisti on kertomus miehestä, Santiagosta, joka työskennellessään paimenena saa unissaan näyn Egyptin pyramideilla sijaitsevasta aarteesta. Hän lähtee etsimään aarretta, mutta matkallaan hän löytääkin sydämensä. Hän opettelee lukemaan maailmankaikkeuden kieltä, ja seuraamaan ennusmerkkejen viitoittamaa tietä määrätietoisesti. Toisin sanoen, teos kertoo itsensä ja omien haaveiden kunnioituksesta, ja arvostuksesta maailmankaikkeutta kohtaan.

Sain Alkemistin synttärilahjaksi pari vuotta sitten, ja siitä asti se oli ollut kirjahyllyssä koskemattomana. Kirja kiinnosti, mutta löysin aina jonkin syyn jättää se aloittamatta. Nyt kun muutin tänne, otin sen mukaani ihan vain siksi että "olisi jotain tekemistä silloin kun on tylsää". Uppouduin huomaamattani siihen aivan täysin. Coelhon kauniit kuvailut ja sanavalinnat saivat lumoutumaan; näin selkeästi mielessäni loputtomat hiekkadyynit ja aavikon, toivon ja luottavaisuuden paimenpojan seuratessa elämäntietään. Pidin Alkemistissa erityisesti siitä, miten tuoreella otteella se on kirjoitettu. Kirja on täynnä ajatonta viisautta.


"Elämäntietään seuraava osaa kaiken minkä tarvitseekin osata. Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko."
 
Ja sitten Teemestarin kirjaan. Emmi Itärannan esikoisteos on pelottavan todentuntuinen kertomus siitä minkälainen paikka maailma vois olla meidän jälkeemme. Millaista elämä on kun maailmasta on loppumassa öly ja vesi ja valtio säännöstelee veden käyttöä rankalla kädellä? Päähenkilö Noria on valmistumassa teeestariksi. Hänen isä on käymässä vanhaksi, ja teemestarien pitkään varjeltu salaisuus siirtyy hänen käsiinsä. Teemestarin runsas vedenkäyttö kerää armeijan katseet aikana jolloin vettä ei saa muuten kuin armeijan luovuttamana. Samaan aikaan Noria löytää entisajan kaatopaikalta, teknologialaitteiden kasasta viestejä satojen vuosien takaa, ehkä ajalta jolloin oli vielä lunta ja vettä.

Teemestarin kirjassa oli davincikoodimaista onko tämä totta vai keksittyä-tunnelmaa. Itäranta ei liioittele, ei kerro liikaa, mutta raottaa vähän sitä maailmaa jollainen voisi meitä odottaa nykyisten tapojemme seurauksena. Teos ei ota kantaa, mutta kertoo kaunistelemattomasti miten holtiton kulutuskulttuurimme näkyy vielä satojen vuosien päässäkin: jäteröykkiöitä täynnä muoviromua, kuravettä joilla yritetään pitää lapset hengissä paremman puutteessa, elintarvikeköyhyyttä.. Kertomus herättää ajattelemaan pidemmälle. Onko tämä se mitä haluan jättää jälkeeni?



"Te uskotte että kaiken voi omistaa", isä sanoi. "Että valtanne ulottuu kaikkialle. Ja kuitenkin on asioita, jotka eivät suostu ihmisten kahleisiin."